Koti
Ylös
Merkki- ja kirjatilaukset
Historiasivut
Johtokunta
Säännöt
Kuvia
Kokouspöytäkirjat
Liity jäseneksi
Jäsenmaksu
Joensuu 2010
Tuusula 2013

Sukuseura Facebookissa

Päivitys 23.11.2013

 

 

Risto Sahrakorpi

 

Kotilaisten Koiramäki:

Menestystarina 1800 -luvulta

 

Lyhentämätön alkuperäinen teksti rtf-muotoisena (634Kb)

Sukevan Kotilaisten Koiramäen asukkaat 1935-1945 rtf-muotoisena (2,89Mb)

Eljas Kotilainen (1878–1963) ja hänen vaimonsa Agatha Kotilainen (1880–1955) Piikamäen vanhan talon portailla 1950-luvulla. Eljas kertoi Suku-Otto Kotilaiselle 1954, miten Kotilaisten aluksi hyljeksitty perhe teki sinnikkyydellään Koiramäen rappiotalosta seudun suurimman tilan.

 

Ylä-Savon perukoilla Juho Antinpoika Kotilainen palaa kuudentoista vuoden poissaolon jälkeen entisen kotinsa naapuriin Sukevalle Koiramäen rappiotilalle. Juho on tulossa parin päivämatkan päästä Uurasta. Nyt hänellä on mukanaan vaimo ja kuusi lasta. On vuosi 1836.

Kulkiessaan kohti Sukevaa Juho muistelee lapsuuttaan kaukana pohjoisessa, Oulujärven takana, Paltamon Melalahdessa. Kun Juho oli pikkupoika, hänen äitinsä kuoli. Jonkin aikaa sen jälkeen hän isänsä Antti Kotilaisen ja sisarensa Beatan kanssa jätti Melalahden kotinsa.

Isä-Antti pakkasi perheen vähäisen omaisuuden veneeseen. Keväisen aamun valjetessa isä istui tuhdolle soutamaan Oulujärven poikki, kohti etelää ja uskoa paremmista päivistä. Uusi vuosisata, 1800-luku, oli juuri alkanut.

Isä-Antti teki taloissa rengin töitä. Vuonna 1808 Antti perheineen tuli Sukevalle, kun sai rengin pestin Eskelisten Rahonmäkeen.

Nyt oli rauhattomat ajat. Mitähän nuori Juho Antinpoika mahtoi ajatella, kun ruotsalaisen eversti Sandelsin tuhannen kahdeksansadan miehen sotajoukko marssi kohti Koljonvirtaa? Sukevan eteläpuolella he koukkasivat metsäpolkujen kautta vihollisen selustaan.

Voitto Koljonvirralla venäläisen kenraali Tutshkovin 8000 miehen ylivoimaa vastaan ei kuitenkaan auttanut, vaan Suomi alistettiin Venäjän keisarin suuriruhtinaskunnaksi.

Nyt Sukevalle palaamassa oleva Juho Antinpoika oli vuonna 1820, kuusitoista vuotta sitten, lähtenyt yksin Rahonmäestä raskaalle matkalle. Antti-isä oli näet hukkunut syysjäihin kaukana kotoa. Kun Antti-vainaja keväällä löytyi, Juho lähti hautaamaan isäänsä. Juho oli silloin yksin, sillä Beata- sisko oli vastikään vihitty talon toisen rengin kanssa.

Eljas Kotilainen kertoo tarinaa Suku-Otolle:

Annetaan Juhon pojanpojan, Eljaksen kertoa. Eljas syntyi Koiramäellä kymmenisen vuotta Juhon kuoleman jälkeen. Eljasta haastatteli 1954 kuopiolainen isännöitsijä ”Suku-Otto” Kotilainen.

”Kun Juho oli saanut tiedon Antin kuolemasta, hän oli mennyt tätä hautaan saattamaan. Kypärämäen talossa, jonka omistivat Rytköset, hän oli kiintynyt talon Elli -nimiseen tyttäreen. Rytkösessä oli valmistanut arkun ja saanut muutakin hautausapua. Oli mennyt Ellin kanssa naimisiin ja samalla taloon kotivävyksi, kun ei omaa taloa ollut, johon emännän olisi vienyt.”

”Talossa asuessa perhe kasvoi ja tuli halu päästä omaan kotiin, mutta vaikeudet olivat suuret lähteä tyhjästä taloa laittamaan. Kypärämäessä ollessa oli perhettä karttunut noin 15 vuoden aikana Ellin kanssa 6 lasta ja kaikki olivat vielä pieniä.

”Kölkänmäen pääpaikalle kuuluva Koiramäki-niminen asuinpaikka oli jäänyt huonoon hoitoon ja 1ienee entinen asukas huonon asumuksen takia jättänytkin elinpaikkansa, jota varmaan Juho on käynyt jo tarkastamassa ja huomannut siellä kalavedet ja jokivarsiniityt, joissa oli elämisen apua saatavana. Kun ei parempaa paikkaa ollut, niin Juho muutti perheineen Koiramäkeen.”

Eljas jatkaa:

”Kypärämäestä Koiramäkeen muutettaessa oli ollut 2 lehmää ja yksi hevonen. Koiramäen talo oli sisäänlämpiävä ja erittäin huonossa kunnossa, eteisenäkin oli ollut pystyseiväskota.”

”Naapurit suhtautuivat uuteen asukkaaseen epäillen ja vihamielisesti, tietenkin peläten, että saavat siitä huollettavan huonon joukon. Eivät ollenkaan halunneet auttaa missään tarpeissa. Luulivat siten saavansa pois lähtemään. Neljä ensimäistä vuotta olivat olleet niin vaikeita, että petäjääkin oli pitänyt leivässä käyttää. Mutta järvistä on saatu kalaa ja vähitellen onnistuttu kaskeamalla saamaan hyviä satoja, ja lapset alkoivat päästä auttamaan töissä. Lehmille oli usein otettava alkuvuosina koivunvarpuja apurehuksi, kunnes heinämaat ja paikat kunnostettiin.”

Koiramäkeen kehittyi suurperhe. Tarvittiin käytännöllinen työnjako. Eljas jatkaa muistelua:

”Juho (nuorempi, s. 1823) oli sekatyömies, mutta erityisesti huolehti kalastuksesta. Eljas (s.1825) oli muurari ja räätäli ja hoisi miesväen vaatteiden ompelut ja kaikki talon muuraustyöt. Mikko (s.1827) oli puuseppä ja kirvesmies, johti ja hoiteli talon rakennustyöt ja sisällä tarvittavat astia-, huonekalu-, ajokalu- ja työkalujen puutyöt. Hän oli myös kuin isäntä talossa, hoiteli talon asioita ja vastaten niistä, ja vaimonsa oli pääemäntä antaen ohjeita toisillekin. Tiina (s.1832) hoiteli naisväelle kuuluvat ompelukset ja auttoi sisariaan karjanhoidossa ja muissa naisten töissä.

Antti (s. 1838) oli seppä ja hoiteli kaikki talon sepälle kuuluvat työt ja takoi vieraillekin. ” Tyttäret Tiina ja Reetta olivat kotona kuolemaansa asti. Olivat ahkeroitua töissä. Ja oli isännän määräys hoitaa heidät hyvin hautaan asti.”

”Näin järjestettynä talo vaurastui nopeasti, jota naapurit kadehtien ihmettelivät: ’Onpas Herran siunausta.’”

Raumalainen Erkki Kotilainen (vas) isänsä Kalle Kotilaisen (synt. 1887) synnyintalon Koiramäen pihassa talon nykyisen isännän Vilho Juntusen kanssa. ”Isoisäni Antti syntyi täällä 1838, siis 166 vuotta sitten, tsaari Nikolai ensimmäisen aikana”, Erkki kertoo.

 

 Suurperheeksi nälkävuosien jälkeen

Suuret nälkävuodet koettelevat myös Koiramäkeläisiä kovin kourin. Juhon matka päättyy ja hänen kolmen poikansa Juhon, Mikon ja Antin ensimmäiset puolisot menehtyvät kulkutauteihin ja nälkään. Mikon neljästä lapsesta kolme kuolee aiemmin ja viides lapsi kuolee syksyllä 1867. Samana jouluna poistuu Margareta-vaimo. Seitsemät hautajaiset Juhon kuolinvuonna synkistävät toivoa turvatusta elämästä.

Poikien avioiduttua uudestaan uusi sukupolvi täyttää Koiramäen 1880–1890. Taloudessa on 31–36 henkeä kun lasketaan mukaan rengit ja piiat.

Eljas jatkaa:

”Anna-Riitan taloon emännäksi mennessä hän oli 25. henkilö talonväessä. Myöhemmin kohosi jo oma väki 34 henkeen. Taikinalla sai kerrallaan 27 leipää ja ne sopivat kerralla uuniin. Samalla on tehty kalakukkoja ja laitettu nauristakin paistumaan. Maito kermotettiin puupytyissä ja kirnuttiin kahdesti viikossa voiksi, joka säästövoina syksyllä vietiin Kajaaniin.”

”Käsitöitä tehtiin ahkerasti. Kolme kangasta oli usein odottamassa kutojaansa, koska kaikki kotivaatetarve tehtiin kotona. Pellavaa ja liinaa kasvatettiin, puhdistettiin, kehrättiin, kudottiin ja vaatteiksi ommeltiin kotona omin voimin.”

”Viljelys alkuaikoina kohdistui kaskeamiseen, sillä pellot olivat olemattoman pienet ja heikkokasvuiset. Vähitellen saatiin valmistettua lisää peltoa, kun karjanlantaa saatiin kasvuavuksi ja mutaakin vedettiin pelloille. Halla alavilla oli paha vihollinen, joten kuivat maat olivat viljalle varattava. Viljaomavaraisuus saavutettiin.”

”Karjanhoito alkoi niistä kahdesta lehmästä, jotka Kypärämäestä tuotiin. Niistä uutta karjaa kehitettiin ja hyviä kantaeläimiä hankittiin. Niinpä Jalkomäen Anna Riitta kertoi, kun hän meni Pekka Antinpojan emännäksi Koiramäkeen, niin silloin oli jo 34 lehmää Ja 7 hevosta.”

Mikko hoiteli uusien tilojen hankintaa, kun huomasi firmojenkin niitä ostelevan. Naapurit olivat halukkaita myymään päästäksensä pois korvesta ja raskaista töistä. Mutta veljeserot olivat vaikeita. Sopuisat veljesvälit yhteisessä kodissa olivat veljekset toisiinsa kiinnittäneet, ettei erosta tahtonut tulla valmista.”

”Näin ahkeroiden ja säästäväisyyden avulla talo vaurastui, ja voitiin rakennuksia korjata ja ostaa lisämaitakin tulevia veljesjakoja ajatellen.”